Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontui Helsingissä 13.- 14.2.2016

 

Puoluevaltuuskunnan kokouksissa on jokaisella kokouksella oma teemansa. Tällä kertaa kokouksen teemana oli ajankohtainen Sote.

Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti kertoi omassa alustuksessaan Sote- uudistuksen tilanteesta.

Uudistus on välttämätön kestävyysvajeen takia, johon vaikuttaa muun muassa väestön ikärakenne. Ilman sosiaali- ja terveysalan uudistusta on riski, että kuntien resurssit hoitaa ihmisiä tyrehtyvät. Tämä olisi hyvinvointivaltion kannalta katastrofi.

Muutama pointti Sotesta:

– Uudistus etenee ja on tällä hetkellä intensiivisessä valmisteluvaiheessa. Aikataulu on tiukka. Uudistus tulee vaikuttamaan yli kymmeneen lakiin, joihin ollaan tekemässä tarvittavia muutoksia vielä kevään aikana.

– Uudistuksen tavoitteena on 3mrd:n euron säästöt SOTE-menoissa vuonna 2030 alussa verrattuna nykyjärjestelmän mukaiseen ennusteeseen.

– Suomeen tullaan näillä näkymin perustamaan 18 maakuntaa, 15 Sote-aluetta, ja 12 täyden palvelun päivystyssairaalaa. Vihreät on esittänyt 12 Sote-alueen mallia. Epäselvää on vielä esimerkiksi se, että kuinka paljon synnytyssairaaloita Suomeen tulee. Tähän vaikuttaa muun muassa se, että mitkä ovat sairaaloiden valmiudet kirurgisiin toimenpiteisiin. Synnytyssairaalalla tulisi olla kyky hoitaa kirurgisia toimenpiteitä.

valtu helsinki

 

Paikalle oli myös saapunut aina niin iloinen Ozan Yanar.

WP_20160213_16_16_17_Pro

Kuvassa allekirjoittaneen lisäksi Lapin Vihreiden Satu Kuha ja Haminan Vihreiden Katja Andrejev. Valtuuskunnan kokoukset ovatkin hyviä tapahtumia kansallisen verkoston luomisessa.

FB_20160213_10_47_16_Saved_Picture

Puheenjohtaja, Juha Huhtala