Vihreän valtuustoryhmämme ensimmäinen toimintavuosi Kouvolan kaupunginvaltuustossa alkaa olla taputeltu, ja olemme jo pudottautumassa kesätauolle. On aika luoda katsaus siihen, mitä vuoden myötä tulikaan tehtyä ja saatua aikaan. Pääsimmekö tavoitteisiimme?

Kouvolan Vihreät aloitti kuntavaaleihin valmistumisen reilun vuoden ennen vaaleja, tammikuussa 2016. Ahkeruuden ja innokkuuden puutteesta meitä ei ainakaan voi syyttää. Teimme mielestämme erinomaisen vaalikampanjan; olimme mukana teltan kanssa tai ilman kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissakin tilaisuuksissa: toreilla, markkinoilla, siellä sun täällä. Välillä paistoi ja välillä satoi. Haarukoimme mahdollisia tilaisuuksia aktiivisesti. Myös ehdokashankinta sujui erittäin hyvin – lopulta listallamme oli 38 eri alojen asiantuntijaa.

Kun vaalipäivä koitti ja olimme Kuusankoskella Pato Galleriassa viettämässä vaalivalvojaisia sekä jännittämässä tuloksia, meitä odotti jymypotti. Olimme asettaneet tavoitteeksi tuplata valtuustopaikat – siis kahdesta neljään – ja mitä kävikään: paikkamme triplaantuivat. Saimme kuusi valtuustopaikkaa! Vihreälle politiikalle oli tilausta kaupungissamme.

Näin jälkeenpäin on sanottava, että huolellisesti tehty kuntavaaliohjelmamme lienee ahkeran esillä olomme ohella merkittävä menetyksemme salaisuus. Teimme ohjelman, joka vetosi ihmisiin ja tarjosi muutosta Kouvolan takkuisena ja riitaisana näyttäytyvään asioiden hoitoon. Korostimme päätöksenteon ratkaisukeskeisyyttä, vastuullisuutta, ennakoivuutta. Halusimme olla kuuntelevia ja hoitaa taloutta vastuullisesti. Nostimme lapset, nuoret ja perheet sekä laadukkaan koulutuksen keskiöön. Halusimme kunnioittaa luontoa ja kestävää kehitystä, edistää vaihtoehtoisten energiamuotojen, kuten aurinkoenergian, käyttöä sekä joukkoliikennettä. Halusimme edistää kuntalaisten terveyttä ja panostaa terveyshaittojen ennaltaehkäisyyn. Esitimme, että työttömyys ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys pitäisi saada vähenemään ja varsinkin pienten ja keskisuurten yritysten potentiaali pitäisi hyödyntää paremmin.

Entä mitä olemme sitten oikeasti saaneet aikaan päästyämme mukaan valtuustotyöhön neljänneksi suurimpana ryhmänä? Ensimmäinen valtuustovuosi on mennyt hujahtaen ohi, ja täytyy sanoa, että isojen asioiden äärellä olemme olleet: olemme päättäneet mm. uudesta kaupunkistrategiasta, hallintosäännön päivityksestä, konserniohjeesta, olleet mukana niin peruskouluverkon kuin uimahalliverkonkin uudistamisessa, pohtineet matkakeskuksen ja Kimolan kanavan rakentamista, sotea ja sote-kuntayhtymää sekä maakuntauudistusta ja teatterin uudistamistarvetta, laatineet useita valtuustoaloitteita, pitäneet puheita kokouksissa, tehneet yhteistyötä yli puoluerajojen, keskustelleet, pohtineet, kirjoittaneet lehtiin, blogeihin, someen. Hiljaista hetkeä ei ole ollut.

Saimme paikan kaupunginhallitukseen ja ensimmäistä kertaa valtuuston puheenjohtajistoon. Edustimme maakuntahallituksessa, lautakunnissa, konsernijaostossa ja yhtiöissä, joissa Kouvolalla on osakkuus. Vielä toukokuussa ajankohtaiseksi tuli myös tulevaisuusjaoksen jäsenyys.

Kaikkein merkittävin saavuteksemme lienee se, että Kouvolan uusi kaupunkistrategiassa on erittäin monia jo kuntavaalien ohjelmassamme mainituista tavoitteistamme. Strategian kärkiajatuksena on kasvu: lasten, nuorten ja yritysten kasvu. Koulutuksen ja joukkoliikenteen kehittäminen on keskeistä tulevaisuuden Kouvolassa, samoin uusien yrittäjien auttaminen alkuun. Myös monet muut johtoajatuksemme näkyvät kaupungin toiminnassa.

Entä mikä oli vaikeaa? Tuskin kaikki on mennyt ihan mitään vaikeuksia? Ryhmäämme hajotti suhtautuminen luottamushenkilöiden palkkioiden korottamiseen ja puheenjohtajien mahdollisuuteen osa-aikaiseen tehtävänsä hoitoon. Tästä asiasta emme löytäneet yhteistä näkemystä ja äänestimmekin kukin oman näkemyksemme mukaan. Kimolan kanavan rakentamiseen suhtauduimme ryhmänä varsin skeptisesti ja äänestimme sitä vastaan. Hävisimme kuitenkin äänestyksen. Muutoin yhteistyömme sekä keskenämme että muiden ryhmien kanssa on ollut varsin sopuisaa yhteen hiileen puhaltamista.

Teimme kaudella 2017 – 2018 seuraavat valtuustoaloitteet joko ryhmänä tai yksittäisinä edustajina:

Kouvola Reiluksi kaupungiksi
Lukeva Kouvola
Lastensuojelun asiakkuuksien rajaaminen (yhdessä SDP:n kanssa)
Kouvola Bikes

Nyt vietämme rentouttavan, “akut ja patterit lataavan” kesäloman – valtuuston puheenjohtajan Jouko Leppäsen sanoin – ja palaamme uutta intoa puhkuen syksyllä pähkäilemään mm. Kouvolan uutta organisaatiota, peruskouluverkon kehittämistä, teatterin ja kirjaston kuntoon saattamista.

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

Toivottaa

Vihreiden valtuustoryhmä: Anna, Jenni, Juha, Kaisa, Peppi ja Sari

Teksti: Sari Hyytiäinen
Kuva: Johannes Wiehn