Kouvolan Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaat 2023

Jenni Aikio

Jenni Aikio

Toiminnanjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen, YAMK

Olen alue- ja kaupunginvaltuutettu, liikunta-alan ammattilainen ja äiti. Työskentelen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnanjohtajana. Minulla on liikunnan YAMK-tutkinto ja pohjakoulutukseltani olen soveltavaan liikuntaan erikoistunut liikunnanohjaaja AMK. Tänä keväänä olen ehdolla koulutuksen sekä kestävän hyvinvoinnin, talouden ja ympäristön puolesta. Kansanedustajana teen kaikkeni, että Kaakkois-Suomen ääni kuuluu eduskunnassa vahvemmin.

Teemu T. Kaskinen

Teemu T. Kaskinen

Lehtori, yrittäjä, KM

Olen kasvatusalan ammattilainen ja yrittäjä Kouvolasta. Olen toiminut opetusalalla kahdenkymmenen vuoden ajan ja tehnyt yrittäjänä yhteistyötä mm. artistien ja luovan alan ammattilaisten kanssa. Tulevaisuus rakennetaan nyt. Politiikassa tänään tehdyillä päätöksillä on vaikutuksia kymmenien vuosien päähän. Koulutus on panostus parempaan huomiseen. Yhteiskunta tarvitsee kaikkia – työn tekijöitä ja yrityksiä. Vain yhteistyöllä voidaan selvitä tulevista haasteista.

Pekka Raukko

Pekka Raukko

Yrittäjä, luonnonsuojelija

Olen 62-vuotias yrittäjä Kouvolasta. Työkseni kiipeilykaadan ongelmallisia pihapuita ja leikkaan pensasaitoja. Vihreisiin olen liittynyt 1999, kun asetuin ensimmäistä kertaa ehdolle vaaleissa, mutta vihreä olen ollut kai aina. Harrastan petolintujen rengastusta ja kuulun mm. nivelkärsäisten uhanalaisarviosta vastaavaan eliötyöryhmään. Monimuotoinen luonto ja terve ekosysteemi ovat kaiken elämän perusta. Siksi se pitää olla perusta myös kaikille poliittisille päätöksille.

Katso kaikki vaalipiirimme ehdokkaat täältä:
Kaakkois-Suomen Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaat 2023